lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluja!

Meidän jengi toivottelee oikein hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle :) Ensi vuonna uudet kujeet!


maanantai 5. joulukuuta 2011

Uusi Juniorvoittaja vuosimallia 2011

Helsingin reissu kannatti vaikkei sää aina suosinut ja suunnistus oli kaupungissa mielenkiintoista hetkittäin. Jotain lähti messarista kuitenkin mukaan.. Lauantaina Helsinki Winner päivänä Aimo ja Vuk kävi kehässä. Aimo oli junnuluokan kolmas, eri siis kuitenkin tuli vaikken sitä odottanutkaan. Vuk veti potin kotiin voittaen junioriluokan ja lisäksi paras uros luokan. Loppujansa Vuk oli VSP, ja kaksi titteliä rikkaampi :)
Sunnuntai oli päivä uusi, suuria odotuksia ei tällekään päivälle ollut koska tuomari oli aika tuntematon. Mukava yllätys tupsahti kuitenkin tulla kun Aimo voitti junioriluokan, tullen näin juniorivoittajaksi! Paras uros kehässä sijoituimme sijalle 5, mutta koska kaikki edellä olleet olivat valioita Aimo sai toisen Sertinsä :) onnenpäivä! Kasvattaja oli hyvin tyytyväinen, onhan kyseessä oma kasvatti ;)
Muillakin meni ERInomaisesti, Ruusu oli PN3, Vuk ERI2 ja Ron voitti avoimen luokan Erillä.Ei ollut turha reissu ei..

maanantai 21. marraskuuta 2011

Jyväskylä KV

Ruusun ja Taikan kanssa ei osaa jännittää kun lähdetään näyttelyyn. Aimon kanssa nousee aina pieni jännitys, johtuuko se siitä että kyseessä on oma kasvatti :P ?
Viikonloppu oli taas yhtä reissaamista. Lauantaina matkasimme kyläilemään siskon luona Mikkelissä josta lähdimme Sunnuntai aamuna Jyväskylän KV näyttelyä kohti. Aamu alkoi jo pienellä stressillä, koska ei ollut varmuutta saako auton parkkiin messukeskuksen pihaan (Paviljongin alue oli yhtä työmaata). Olimme kuitenkin niin hyvissä ajoin perillä, että saimme hyvän paikan sekä parkkihallista että kehän laidalla. Luettelosta katsoin Aimon kilpailevan melkein ensimmäisenä, koiran puunaaminen alkoi välittömästi. Junioriuroksia oli kaksi kappaletta. Jännäsin Aimon vuoroa ja mietin miten poika jaksaa keskittyä esiintymiseen kun kaikki muu (etenkin tytöt) näytti kiinnostavan makupalaakin enemmän. Kuitenkin jossain vaiheessa "showvaihde" meni päälle ja koira alkoi esiintyä :) ihanaa omistaa koiria joiden pöydällä käyttäytymistäkään ei tarvitse sen enempää miettiä. Aimo antoi hienosti tuomarin tutkia ja myös mitata pöydällä. Lopputuloksena oli JUK ERI1 ja SA. Paras uros kehässä jäätiin sitten "PU5" sijalle, kehittyneemmät pojat sijoittuivat edelle :)
Ruusun kanssa ei tarvinnut odottaa mitään, koska Seinäjoelta saatiin se viimeinen CACIB. Kunhan kävimme siis esiintymässä. Ruusu tulikin luokkansa toiseksi saaden SA:n. Paras narttu luokassa kävi sama kohtalo kuin Aimolla eli Ruusu oli "PN5". Arvostelut olivat ihan kivat molemmilla. Nyt nokka kohti Joulukuuta eli Voittaja-näyttelyitä..

lauantai 5. marraskuuta 2011

Magical Rose's A-pentue täyttää tänään jo vuoden! Äkkiä se aika menee, vastahan ne pienet olivat kopassaan emänsä hoivissa :) Onnea Aimo, Tico ja Hilkka!

Aimo vuoden ikäisenä

tiistai 1. marraskuuta 2011

Ohhoh! Seinäjoki Kv yllätti

Näinhän siinä kävi, että viikonloppuna lauantai aamuna nostimme "kytkintä" (automaatti auto ;) ) ja lähdimme huristelemaan kohti Seinäjokea. Mukana Ruusu&Ron, salamatkustajana Vuk. Saavuimme kello yhdeksän aikoihin Barona areenalle ja niin oli näköjään moni muukin tehnyt. Paikalla oli ihan kiitettävästi porukkaa. Sisällä liikkuessa tuntui välillä, että jumittuu ruuhkaan.  Musta/ruskeita kleinejä oli ilmoitettuna 21 ja muunvärisiä 25 joten ei oltu yksinään liikenteessä. Ruusu puunattiin perusteellisesti ennen kehää, kun olivat mokomat kevythäkissä päättäneet uida sitten vesikupissa. Ruusu kisasi valioissa 4 muun valion kanssa. Tuomarina toimi erittäin  Jussi Liimatainen. En osannut oikein odottaa mitään tulosta, toivoin vaan että Ruusu jaksaisi keskittyä esiintymään eikä nuuskisi maata makupalojen toivossa. Kun saimme laatuarvostelu nauhan käteemme meinasin jo pudota, ERIhän sieltä tuli. Koira yllätti esiintymisellään, tuomari yllätti mieltymyksellään, kaikki yllätti. Lopputulos Ruusun kohdalla oli VAL ERI1 SA PN1 CACIB VSP! Huhheijaa! Viimeinen tarvittava CACIB tuli joten Ruususta tuli Seinäjoella C.I.B. Pääsen lähettämään valiohakemuksen FCI:lle vahvistettavaksi. Ilmoitin Ruusun puolivitsillä kun ajattelin ettei tuomari pidä koirasta, onneksi ilmoitin ;) Nyt loppuvuoden näyttelyt ovat kuin huvittelua kun ei tarvitse metsästellä mitään erityistä :D
Ronin vuoro oli Ruusun jälkeen, poika oli vähän väsynyt reissaamisesta mutta jaksoi esiintyä reippaasti. Ronin heikkous on ollut pöydällä seisominen, koska vähänkään heiluva pöytä tekee koirasta epävarman. Kehässä koira ei tainnut miettiäkään pöydällä moista kun halusi vaan heittää leikiksi. Ron olisi muunmuassa halunnut hurmata tuomarin istumalla mangustina pöydällä tai makaamalla tassut kohti taivasta. Tuomarin tullessa tutkimaan seisottiin kuitenkin kauniisti paikoillaan. Lopputuloksena AVO ERI2 ja tähän saa olla tyytyväinen kun kyseessä on todella tarkka tuomari :)
Arvostelut lisätään koirien sivuille kunhan ehtii.. ;D

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

blogin muodonmuutos

Tadaa, blogi sai vähän uudenlaisen ulkoasun. Lisäksi tänne on lisätty uutena siskoni koirien osio.

torstai 1. syyskuuta 2011

Harvoin tulee käytyä pääkaupungissa, mutta 28.8 matkasimme Kikin kanssa kohti Kaivopuistoa erikoisnäyttelyyn. Mukanamme oli 13 koiraa pennusta veteraaniin. Koska Taikan kanssa tämä vuosi meni näyttelyiden osalta paremmin kuin hyvin, minulle oli aivan sama mikä tulos näyttelystä tulee. Otin karvattoman valion mukaan kun olin ehtinyt kerta sen ilmoittaa. Tuloksena olikin sitten tämän vuoden ensimmäinen ja viimeinen H. Ja taas aloitamme karvan kasvatusprojektin..? :D
Arvostelu lisätään Taikan omalle sivulle jahka löydän sen, näyttelyreissussa kun hukkaantui pari muutakin asiaa..
Siskoni oli ilmoittanut molemmat poikansa näyttelyyn. Muun värisiä oli ilmoitettu hurjat 41 kpl! Vuk jyräsi tiensä PU3 sijalle heti isänsä, Pienenpolun Odysseia taakse. Ron taas yllätti vielä hienommin ollen PU4!

maanantai 8. elokuuta 2011

Kuopion Kv ja pystykorvien kesäpäivät

Viikonloppuna käänsimme nokan kohti Hankasalmea pienpystykorva yhdistyksen kesäpäiville. Koska Kuopion näyttely oli sunnuntaina, pystyin osallistumaan lauantaina päiville. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa, seurustelua ja esitelmiä eri aiheista. Koiratkin saivat osallistua päiville mikä oli hyvin mukavaa :)
Sunnuntaina sitten suuntasin yksin kolmen koiran kanssa Kuopion Kv näyttelyyn. Kehään lähti esiintymään Taika, Aimo ja siskoni Vuk koira. Tuomarina oli Janiki Steinbock Israelista. Sää oli vaihteleva, välillä paistoi aurinko, välillä satoi ja pari kertaa ukkonenkin jyrähti raviradan yllä. Ensin oli vuorossa Vuk joka voitti junnuluokan ja sai SA:n. Paras uros luokassa nuori herra sijoittui sitten 4. saaden VARA-Sertin. Sitten olikin vuorossa Aimo joka suoritti ensi esiintymistään junioriluokassa. Ikää poitsulla vasta 9 kk 2pvä eli oli siinä ja tässä olisiko poika mennyt vielä pentuluokkaan. Kehä oli asfalttipohjainen mikä oli vain hyvä, koska märkä nurmi tai maa ei olisi ollut hyvä alusta koiralle joka ei pidä vedestä.
Mustia junnuja oli kaksi kappaletta. Odotuksethan minulla eivät olleet korkealla, koska Aimo on karvaton rotta. Toinen junioreista sai EH:n ja ajattelin että jospa Aimo ei sitä huonompaa saisi. Aimo käyttäytyi tällä kertaa mallikkaasti vaikka sää vaihtelikin paljon. Liikekin meni ravatessa eikä pomppiessa. Tämä tyttö olikin aika yllättynyt ja iloinen kun Aimo sai Erinomaisen arvostelun ja voitti siis luokkansa. Tuomari halusi antaa myös sertifikaatin arvoisen. Huh! Koska viimeinen uros oli valio, tiesin että Aimo saa ensimmäisen Sertinsä. Lopputulos olikin, että Aimo oli 2. paras uros. Mutta SERTi tili aukesi ensimmäisessä näyttelyssä! En ikinä olisi uskonut!
Taikan kanssa käytiin viimeisenä kehässä ja tulokseksi saatiin VAL ERI1 SA PN4 :) huonomminkin olisi todella voinut mennä. Asfaltilla oli pieniä vesilammikoita ja tunnetustihan Taika inhoaa vettä, lenkilläkin hyppii vesilammikoiden yli. Onneksi kehässä pystyi valitsemaan "reitin" jossa ei vesilammikoita ollut.
Arvostelut lisätty koirien omille sivuille :)

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kuukausi vierähtää näköjään aika äkkiä, viimeksi silloin olen tänne kirjoittanut. Elämä kulkee eteenpäin töiden ja koirien merkeissä, kuten aina :) Kesälomakin tekee tuloaan, viikon mittaisen loman aikana pääsenkin muuttoavuksi, siivousavuksi(Loma?!?) ja toivon mukaan ehdin piipahtaa Ruusun kasvattajan luonakin.
Eilen piipahdimme siskon kanssa Limingan koiranäyttelyssä neljän koiran kera. Aimo esiintyi toista kertaa pentuluokassa, Taika valioissa ja Vuk muunvärisissä junnuissa. Lisäksi meillä oli kehädebyyttiä tekevä Hilkka pentuluokassa mukana. Sää suosi aurinkoisella kelillä, onneksi ei ollut liian kuuma. Heinäkuun alun helteet olivat aika käsittämättömät. Näyttelyn suhteen minulla ei ollut kummoisempia odotuksia, halusin kuulla mitä tuomari Hannu Talvi sanoo koirista. Tulokset ylittivät odotukset. Aimo oli jälleen ROP-pentu kivalla arvostelulla, Hilkka yllätti VSP-pentu tuloksella. Tyttö käyttäytyi todella mallikkaasti, aivan kuin olisi monta kymmentä kertaa kehässä käynyt :) Taika oli valioluokan toinen SA:lla (saatiin Taikallekin ruusuke mukaan). Vuk hurmasi tuomarin muunvärisissä ja oli VSP. Nuori herra sai toisen sertinsä, ensimmäinen tuli kuun alussa Juvan KR näyttelystä jossa Vuk oli ROP. Taikan, Aimon ja Hilkan arvostelut lisätty koirien omille sivuille :)
Seuraavaksi on vuorossa Kuopio KV joka on Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Mukaan on lähdössä Taika, Aimo ja Vuk. Toivon mukaan Taika neiti pitäisi vielä turkkinsa tuolloin, neidillä kun on tapana "laittaa kesäbikinit ylle" synttäreidensä jälkeen.
Tosiaan, 13.7 Taika juhli synttäreitään täyttäessä kolme vuotta! Kuten alussa sanoin, aika menee todella nopeasti. Vastahan minulla oli pieni musta kleinin pentu sylissä jonka lemppariharrastuksiin kuului Twiggyn kiusaaminen (kuuluu se tosin vieläkin). Nyt Taika on aikuinen nainen ;)

torstai 16. kesäkuuta 2011

Pieksämäen näyttely

Huh viime viikon hellettä. Viikonloppuna hellerajat paukkui, muta ladan nokka kääntyi kohti Etelä-Savoa Pieksämäen kr näyttelyyn. Mukana meillä oli Taika, Aimo, Vuk ja Ron. Aimo kävi tekemässä kehädebyyttinsä hienolla tuloksella; ROP-pentu! Taikakin esiintyi ensi kertaa valioissa enkä odottanut kummempaa tulosta. Taas koettiin yllätys; ERI1 SA PN2! Hieno päivä, hienot arvostelut ja tottakai hienot koirat.
Siskoni pojat kävivät hakemassa molemmat siniset nauhat. Vuk oli myös pentuluokassa ja hävisi omalle pikkuveljelleen Murulle muun värisissä. Ronille helle oli liikaa eikä esiintyminen oikein kiinnostanut. Arvostelut olivat kuitenkin hyvät :)
Onneksi tämä viikko on ollut vähän viileämpi niin koirien kanssa on saanut touhuta enemmän ulkona. Twiggynkin kanssa agility treenit meni eilen ihan mukavasti. Se on vaan niin, että koira osaa mutta minussa on paljon parannettavaa. Onneksi kontaktiesteet eivät ole meille ongelma.
Taikan ja Aimon arvostelut lisätty koirien omille sivuille.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Huikea näyttelyviikonloppu

Torstai iltana starttasin auton Vieremältä ja ajoin siskoni luo Haukivuorelle. Lauantai aamuna huristelimme kohti Varkauden KR:ää. Odotukset pyörivät EH:n ympärillä, molemmilla. Tuomarina oli ranskalainen Jean-Louis Grünheid. Tuomari on tunnettu aika löysänä, mutta aina voi yllättää. Ja vaikka se ERI tulisikin niin ilman SA:ta ei ylemmäksi pääse.

Sää suosi pilvisellä, lämpimällä säällä aamupäivästä. Kehä alkoi heti klo 10, junioriuros tepasteli kehään ja tuli EH:n kanssa pois. Ronin vuoro oli seuraavaksi. Yllätykseksi tämä oli yksin luokassaan ja sai ERIn ja SA:n. Tämä jo ylitti odotukset. PU- luokassa Ron sijoittui toiseksi saaden VARA-SERTin. Ei siis hullummin mennyt Ronin osal
ta. Minua jännitti edellisenä iltana Taikan korvia trimmatessa että mitähän se tuomari tuumii kun Taika on edelleen minun silmään karvaton rotta. Ja eihän tuomari tietenkään voi tykätä tollasista järkäleistä. Katselin millaisia koiria tuomari sijoitti luokissa. Junioriluokan narttu oli turkikas kaunokainen, nuorissa oli kolme Taikaa pienempää kisaajaa. Näistä yksi sai SA:n. Sitten olikin avo luokan vuoro. Luokassa oli kaksi narttua; Taika ja Lilla Milla. Tuttu kilpakumppani siis :) Milla kävi arvosteltava ensin ja ERI napsahti käteen. Olin iloinen Katin puolesta. Sitten tulikin Taikan vuoro, tuomari pyysi näyttämään koiran liikkeet.

Viime vuonna Taikalla oli mielenkiinto kokonaan hukassa kehässä, minun handlatessa koira "masisteli". Liikkeet olivat laiskat varsinkin. Lauantaina ei ollut tietoakaan laiskoista liikkeistä, sen mitä itse ehdin katsoa (pyrin välttämään koiran tuijottamista, koska tämä nostaa katsekontaktin minuun) Taikan ravatessa. Olin tyytyväinen että ko
iran pää pysyi ylhäällä ja draivi kohdillaan.
Pöydällä esiintyminen on ollut suht ok, ainoa vaan että Taika köyristelee selkäänsä kun ei tykkää tuomarista. Lauantaina pöydällä seisottiin hyvin tomerana eikä häntäkarvakaan värähtänyt tuomarin tutkiessa. Minua harvoin jännittää mutta arvosteluhetkenä vähän mahassa tuntui. Arvostelun päätyttyä kehäsihteeri ojensi minulle ERI nauhan..o
lin jo siinä vaiheessa häkeltynyt.

Kilpailuluokassa oletin jääväni kakkoseksi, mutta tuomari ohjasi ykköspaikalle. Vautsi, tavoite ylitetty reilusti. Mutta mitä vielä, molemmat nartut saivat SA:t. Jännitys kipusi ylöspäin entisestään. Valioluokan nartun jälkeen alkoi paras narttu luokka. Viisi koiraa tassutteli kehään, tuomari pyysi kiertämään kehän. Tässä vaiheessa ajattelin että olisihan se hienoa sijoittua esim. 4. Kun pysähdyimme tuomari ohjasi minut jonon ensimmäiseksi. Sydän alkoi takoa lujempaa, mutta ajattelin että tuomari poimii välistä jonkun meidä
n eteen vielä. Mutta se oli siinä, Taika oli PN1! Ei voinut olla riemulla rajaa, kun kehäsihteeri tuli ojentamaan SERT ruusuketta ja kysyi valioituuko koira. Hyvä etten huutanut "KYLLÄ". Tuomari tuli vielä kertomaan, että tykästyi Taikan tyyppiin ja tämän liikkeisiin. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Rotunsa paras oli päivän päätteeksi uros ja Taika oli VSP. Ei harmittanut kyllä ollenkaan ;)
Lähdin hakemaan kivaa arvostelua ja korkeintaan EH:ta mutta Taika pisti moninverroin paremmaksi. Huh! Monelle olen ehtinyt sitä sanoa,
että Taika varmaan valioituu sitten veteraanina jos silloinkaan. Eipä tarvinnut sinne asti odottaa :) Yhdeksän kuukauden näyttelytauko ja heti tärppää. Hieno koira Taika <3 Pieksämäen näyttelyyn joudunkin vaihtamaan koiran valioluokkaan :-D en olisi uskonut viime viikolla että tollasta tarvitsisi tehdä.
Arvostelu on lisätty Taikan omalle sivulle.

Sunnuntaina pyörähdimme vähän rennommassa näytt
elyssä eli match showssa Twiggyn ja Aimon kanssa. Ei mennyt pahasti sielläkään kun Twiggy oli luokkansa pun. toinen ja Aimo sinisten pentujen 4.




sunnuntai 1. toukokuuta 2011

"Virallinen" perhepotretti, Taika ja Ron on sitä mieltä että kameraan ei katsota. Hilkka oli taas sitä mieltä että tälläinen on noloa. Aimo vaan ajattelee josko tuon makupalan jo saisi"



Kevät etenee vauhdilla, vastahan se oli Marraskuu ja Taikan mupelot saapuivat maailmaan. Siitäkin alkaa olla jo 6
kk! Todellakin se aika menee pian.
Tämä aika on oll
ut mielenkiintoista siksi, koska nyt olen oikeasti päässyt seuraamaan pennun kehitystä syntymästä eteenpäin. Mielenkiintoista huomata kehityksen eroja narttu- ja urospennun välillä, Hilkka kun kasvaa äitini luona ja Aimo poika "kotinurkissa". Komeita lapsia näistä on tulossa, ainakin omasta mielestäni tottakai ;) Molempien pikkumustien lopullinen väri on vielä vähän arvoitus, kun molemmilla on pohjavillan seassa vähän vaaleampaa karvaa (joka tosin irtoaa kun uutta tummaa tulee tilalle). Aimo ainakin mustenee päivä päivältä enemmän ja turkkikin on aika lupaavan näköistä, sitä siis tulenee ihan mukava määrä. Hilkallakin turkkia tulee lisää koko ajan mutta vaaleammat villahousut on vedetty jalkaan.
Hampaiden vaihtuminenkin on loppusuoralla, vielä kulmahampaat niin purukalusto on valmis. Meillä onkin kotosalla nyt menossa kova luiden syön
ti ja vetoleikit.


Hilkka harakka 5kk Match showssa 17.4, pentujen sin.2


Aimo 5,5kk "Mäkin meen hienosti hihnassa"

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Hektistä elämää

Levollinen viikonloppu? Onko se jotain syötävää? Kyllä on tämän tytön+koirien elämä ollut aika hulabaloota viimeisen kuukauden ainakin. Ei ole viikonloppuisin levosta kauheasti voinut puhua. On yhtä sun toista mätsiä, Twiggyn kanssa agilitya. Kaikenkukkuraksi vielä muutto Vieremälle tapahtui viime viikonloppuna joten tavaroiden järjestely vie viikollakin aikaa. Ensi viikolla pääsiäisloma menee siihen että lähden kiertämään Lahden ja Lappeenrannan KV näyttelyt, tosin ilman koiraa. Viikot menee töissä ollessa, viikonloput onkin sitten koiraakoiraakoiraa :)
Ruusun mustiaisetkin kasvavat Lievestuoreella, vieläkään en ole ehtinyt käydä katsomassa millaisia mupeloita laatikossa kasvaa :( toivottavasti aika antaisi myöten että senkin ehtisi tehdä vielä ennen luovutusikää.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Mustiaiset maailmaan

Ruusu päätti tehdä 26.3 maailmaan kolme mustaa pentua, kaksi tyttöä ja yhden pojan. Kaksi tyttöä syntyi normaalisti, poika saatiin sektiolla maailmaan koska tietä oli tukkimassa yksi enkeli tyttö. Kaiken jälkeen pennut ja emo voivat hyvin.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Niin äkkiä se aika menee, tarvitsisin aina pari lisätuntia vuorokauteen jotta ehtisi touhuta mahdollisimman paljon. Tällä aikavälilläkin on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Ensinnäkin huhtikuussa Iisalmen maisemat vaihtuvat Vieremäksi. Malminkadun lössi pakkaa tavaransa ja muuttaa rivitaloon asustelemaan, työmatkakin lyhenee rutkasti. Muuttokiireitä työkiireiden lisäksi siis.

Ruusukin alkaa voida oikein paksusti, pennut masussa ovat virkeitä. Liikkeistä päätellen voisin arvioida niitä olevan 2-3, mahan koosta päätellen niitä saattaisi olla enemmänkin :P ollaan menossa pikaisten laskutoimitusten mukaan 56 vrk kohdalla. Ruusu on edelleen oma höntti itsensä, lenkit tosin on lyhentyneet kun tuleva mamma e
i jaksa rehkiä kovin. Tänään Ruutun tuutu lähteekin kohti Lievestuoretta "synnytysosastolle". Minä jään siis jännäämään tänne sitä milloin Ruusu jakaantuu. Ensi viikonloppuna matkaan itsekin Lievestuoreelle, sunnuntaina sitten Korpilahden näyttelyyn katselemaan koiria ja vaihtelemaan kuulumisia tuttujen kanssa :)

Ehkä siellä jotain on.. ;)


Eilen lauantaina kävimme myös Kuopiossa match showssa kera Twiggyn, Aimon ja Hilkan kivoin tuloksin; Twiggy punaisten monirotuisten 2, Hilkka sinisten pikkupentujen 2 ja Aimo punaisten pikkupentujen 4. Varsinkin pienten esiintyminen miellytti. Hilkka saapui eri kyydillä paikalle niin en oikein ehtinyt ennen koitosta paljoa harjoitella(tutustua kehään) tytön kanssa. Parikehässä Hilkka ei oikein halunnut esiintyä ja pöytäkin vähän jännitti, kuitenkaan ei täyttä stoppia heitetty. Ryhmäkilpailussa tyttö taas sitten paransi huomattavasti esiintymistä, jaksoi seistä tomerana pitkään tuomarin miettiessä järjestystä. Isot ja pienet pennut olivat luokassa sekaisin eikä isot koirat häirinneet Hilkkaa ollenkaan :) tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.
Aimo esiintyi hurjan hienosti parikilpailussa, oli paljon Hilkkaa varmempi pöydälläkin. Ryhmäkehässä iski sitten väsymys eikä oikein jaksanut keskittyä. Hienosti kuitenkin sijoituttiin :)
Kleinejä oli ilmoitettu mätsäriin yllättävän paljon, kymmenkunta. Paikalla oli myös ylisöpö Vukin(siskoni kleini) veli Muru jonka kanssa kamppaillin vähän hampaiden katsomisessa. Loppujenlopuksi sain katsottua hampaat vaikka Muru olisikin halunnut syödä minut ;) hupsu pienoinen.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

"Näyttelyura" avattu

Lapsoset pienet (Aimo&Hilkka) pääsivät ensimmäistä kertaa tänään esiintymään julkisesti match showssa Kuopiossa. Tulokset yllättivät. Aimo sai ensimmäiseksi punaisen nauhan varmalla esiintymisellä. Hilkka sai sinisen nauhan, koska alku esiintyminen vähän jännitti. Jatkokehässä sijoituttiin kuitenkin pentujen 4. Aimo ei jatkokehässä sijoittunut Hilkan jälkeen, alkoi poika olla jo niin väsynyt. Hieno päivä oli kuitenkin :) reippaita lapsosia.
Twiggykin oli mukana osallistumassa monirotuisten sarjaan. Viiden monirotuisen joukosta Twiggy sijoittui 1. BIS-kehässä ei sitten sijoitusta enää tullut.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tuore FI MVA

Tuusniemen ryhmis ohi. Omistaja lepäili flunssaansa pois, mutta se ei estänyt Ruusun menoa. Tuliaisena kotiin Ruusu toi FI MVA ruusukkeen :) Parempaa tulosta en olisi voinut odottaakaan. Mukava lisä oli myös se, että Pienenpolun kasvattajaryhmä jossa Ruusu esiintyi mukana oli näyttelyn BIS-2 kasvattajaluokka. Ruusun arvostelu lisätty ruppanan omalle sivulle.


Väsynyt reissaaja tuliaisruusukkeineen

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Pakkasta, töitä ja pentujen odottelua.

Huh tätä hellettä sanoisinko. Tämä viikko taitaa olla taas kylmimpiä tänä talvena Pohjois-Savossa. Mittari heiluu n.-25 ja n.-30 välillä. Ei ole herkku ulkoilukelit siis. Onneksi tuuli ei kuitenkaan puhalla, koska pakkanen tuntuisi monin verroin kylmemmältä. Päivät kuluvat työn merkeissä, muuta ei ehdi oikein ajatellakaan kun perehtyy uuteen työhön. Nyt ollaan kuitenkin jo pikkuhiljaa pääsemässä jyvälle joten päivällä ehtii tehdä muutakin kuin nukkua päikkäreitä. Nyt flunssan pahanen kiusaa, mutta ei anneta sen pahasti häiritä. Ulkoilureissut koirien kera eivät ole kerrallaan hyvin pitkiä koska Twiggy alkaa nostelemaan tassujaan aika lyhyen ajan jälkeen. Aimo taas on vielä niin pieni niin pitää varoa ettei pakkanen pure mahaan :) Taika taas menisi pitempääkin lenkkiä vaikka onkin aivan karvaton, Ruusu omaa niin paksun turkin että no problem. Hupsuja koiria. Ruusun astutusreissu oli onnistunut joten pikku Ruusuja odotetaan syntyväksi Pienelle polulle Maaliskuun lopulla :) tulevana viikonloppuna Ruusu käy Tuusniemen ryhmänäyttelyssä kehässä, jännätään kovasti josko se viimeinen SERTi sieltä napsahtais ja tytöstä saataisiin Suomen muotovalio. Samalla tulisi myös Venäjän ja Liettuan muotovalio tittelit, koska sieltä aikaisemmin saadut SERTit jäivät roikkumaan. Tulevaisuuden näyttelyistä ei olekaan vielä sitten varmuutta, koska minulla ei ole näyttelykuntoista koiraa ;) (Taika on karvaton ja Ruusu on mammalomalla). Onneksi minulla on siskoni Ron jota saan käyttää näyttelyissä jos oikein mieli tekee, olemme varmaankin menossa ensi kuussa Korpilahdelle loppukuusta.


Aimoakin ovat muutamat kyselleet, mutta syystä tai toisesta poika on edelleen kotia etsimässä. Pentu on nyt rokotettu vuodeksi eteenpäin ja sisäsiist
eys on hyvällä mallilla pakkasista huolimatta. Aimo on luonteeltaan niin hurmaava eikä arastele turhaan uusia asioita :) Olen pyrkinyt sosiaalistamaan pentua kaikenlaisiin asioihin. Joku saisi Aimosta oikean prinssi herrasmiehen kotiinsa ;)


"Mä tässä rennosti vaan nökötän"

torstai 27. tammikuuta 2011

Huh kun tuo aika huristaa mennä nopsaa. Kolmatta viikkoa olen inttileskenkin elämää viettänyt ja nyt huomenna puolisko tuuleekin ensimmäisille lomille :) Pyörähdettiin tuossa viime viikonloppuna Turun kv näyttelyssä. Minulla oli mukana siskoni Ron kleinin jonka handlasin junnuluokan kolmanneksi. SA jäi saamatta mutta ERI lämmitti mieltä kovasti koska en yhtään tiennyt millainen tuomari on. Yövyimme Suvin (ja Suvin shelttipoikien) kanssa Turun messuhallin vieressä olevassa hotellissa, koska ykkös ryhmän kehät oli vasta sunnuntaina. Reissu oli rankka kun matka on pitkä mutta muuten mukava reissu olikin!
Ruusu jäi rakkauslomalle Lievestuoreelle, lauantaina haetaan ehkä tyttö takas kotiin. Mikäli treffit on onnistunut niin pikkukleinejä on luvassa, tosin ei minun kennelnimelleni kun Ruusu on sijoitusnarttu.
Lisää kiirettä arkeen tuo myös se, että aloitin työt 17.1 karjanhoitajana. Olen hirmu tohkeissani, koska pääsen tekemään sitä mistä pidän :) paikka on hirmu rento, joustava ja mukava. Plussaa on myös se, että isäntäväki on myös koiraihmisiä joten hekin tietävät hyvin miten jännittävää koiranomistajan arki voikaan välillä olla ;)

maanantai 10. tammikuuta 2011

Uusi vuosi edessä

Näin, vuosi vaihtui ja sama meno jatkuu. Uuden vuoden ohitus meni aika rauhallisesti, olimme äitini luona ja siellä päin eivät raketit niinkään paukkuneet joten koiratkin saivat rauhallisen vuoden vaihteen.
Vielä ei tiedä mitä uusi vuosi tuo tullessaan, mutta odotuksia olisi vähän :) Ruusu täyttää ensi kuussa kaksi vuotta joten vähän katsellaan näytelmiä sillä
silmällä, että saataisiin koirasta valio. Taikan karvankasvatus projektista toivottais tulosta, että päästäisiin sen kanssakin kehään. Hilkka taas pääsenee loppuvuodesta sitten pyörähtelemään kehiin :) katsotaan nyt mitä tytöstä tulee. Tämän vuoden näyttelyistäkään ei voi vielä paljoa sanoa, koska aloitan uuden työn niin ei voi vielä tietää minne näyttelyihin sitä ehtii edes lähteä.
Sonkajärveltäkin kuulin terveisiä Tico pojalta, poika on hyvin kotiutunut. Kaikki tähän mennessä on mennyt ongelmitta mikä lämmittää kovasti kasvattajan mieltä.
Aimokin kasvaa kovaa vauhtia, ollaan opeteltu hihnassa kävelyä ja muutenkin sitä ulkona käymistä tarpeilla ;) hyvältä näyttää. Vielä kun pojalle löytyisi oma koti niin hyvä olisi :) kävimme Ruusun kasvattajan luona kylässä Aimon kera niin poika sai kovasti kehuja luonteensa ja ulkonäkönsä puolesta. Saattaisipa siis olla, että pojassa olisi ain
esta myöhemmällä iällä näyttelykehiinkin...;)